Yleinen arvonlisäverokanta nousee 1.9.2024 24 prosentista 25,5%:iin. Muutos on aiheuttanut paljon keskustelua, ja jonkin verran huoltakin. Niin yrityksissä kuin tilitoimistoissakin kannattaa huomioida muutama seikka, jotta muutos sujuu mahdollisimman jouhevasti.

Netvisorin Product Manager Jarmo Annala kertoo, mitä muutos tarkoittaa tilitoimiston ja yrittäjän näkökulmasta, ja millaisia asioita sen ympärillä on syytä ottaa huomioon?

– Arvonlisäverokannan nosto on melko harvinainen muutos – alv on tällaisenaan ollut olemassa hieman yli 30 vuotta, ja viimeisimmästä verokannan nostostakin on jo 11 vuotta. Monelle yrittäjälle, tilitoimistolle ja jopa ohjelmistollekin tämä muutos on siis ensimmäinen.

Miten Netvisor on valmistautunut arvonlisäverokannan nostoon?

Syyskuussa tapahtuva alv-kannan muutos on poikkeuksellinen, myös siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa arvonlisäveroprosentissa on desimaaleja. Asia herätti keskustelua jo heti kehysriihen viestinnän käynnistyttyä, ja monelta taholta pohdittiin, onko taloushallinnon ohjelmistotaloilla ja ohjelmistoilla homma niin sanotusti hanskassa.

– Muutosta voisi verrata esimerkiksi Y2K- eli millennium-ohjelmistokriisiin tai euroon siirtymiseen. Aikataulussa on kuitenkin valtava ero: näihin muutoksiin oli aikaa valmistautua, kun taas arvonlisäveron muutos tulee vastaan melko yllättäen, ja vielä heti kesälomakauden perään, kuvaa Annala.

Ohjelmistotaloissa, kuten Vismalla, otettiin arvonlisäverokannan muutosuutiset heti vakavasti. Oli selvää, että verokannan nostoon liittyy monia kysymyksiä, ja että asia on vain yhtä prosentin desimaalia laajempi.

Nopeasti kävi ilmi, että muutos ei sekoita ohjelmistoa, ja että teknisesti se onnistuu jopa suhteellisen helpostikin

– Perustimme heti asian selvittyä monialaisen työryhmän, johon kuului asiantuntijoita muun muassa yritysverotuksen ja ohjelmistokehityksen aloilta. Alusta asti mukana on ollut myös Netvisorin asiakastuki, sillä olemme halunneet varmistaa, että myös asiakkaamme pysyvät kärryillä tilanteesta ja siihen valmistumisesta.

Nopeasti kävi ilmi, että muutos ei sekoita ohjelmistoa, ja että teknisesti se onnistuu jopa suhteellisen helpostikin. Netvisoriin tulee kuitenkin paljon tietoa muista ohjelmistoista, joten näiden rajapintojen ja tietoa siirtävien ohjelmistojen tilanne on syytä tutkia mahdollisimman tarkasti.

Tärkein neuvo yrittäjille ja tilitoimistoihin: tarkista rajapinnat ja yhteistyöohjelmistot

Tiedätkö, montako ohjelmistoa tuottaa dataa Netvisoriin? Monta – se on kytketty 740 erilaiseen ohjelmistoon ja jokaisen asiakkaan kokonaisuus on omanlaisensa.

Mukana on toiminnanohjausjärjestelmiä, kassa- ja tuotannonohjausjärjestelmiä sekä esimerkiksi sote-alan omia ohjausjärjestelmiä. Yrityksessä tai tilitoimistossa pitäisi pystyä varmistamaan, ettei arvonlisäveron muuttuva prosentti aiheuta ongelmia näissä Netvisoriin liitetyissä ohjelmistoissa.

– Tyypillisesti esimerkiksi tuotannon järjestelmästä tulee Netvisoriin aineisto, joka kertoo, mitä on tehty ja mitä täytyy asiakkailta laskuttaa. Laskut muodostetaan Netvisorissa, ja lähetetään järjestelmän kautta, Jarmo Annala kuvaa.

Jos data muodostuu ylimenokaudella syystä tai toisesta väärin, täytyy esimerkiksi laskuja tehdä ja lähettää manuaalisesti

– Jos tätä tuotannon järjestelmää ei ole ehditty mukauttaa uuteen verokantaan tai testata riittävästi, voi ylimenokauteen tulla häslinkiä. Jos ohjelmistoon tuleva data on jo alkujaan solmussa, eivät laskutkaan muodostu oikein. Siksi olisikin todella tärkeää, että yrityksissä ja tilitoimistoissa tiedetään, mitkä ohjelmistot tuovat tietoa Netvisoriin, ja tarkistaa hyvissä ajoin myös näiden ohjelmistojen toimittajilta niiden “arvonlisäveromuutos-yhteensopivuus”.

Entä sitten, jos jokin Netvisoriin tietoa tuova järjestelmä ei tarkistuksista huolimatta tue muutoksia?

– Jos data muodostuu ylimenokaudella syystä tai toisesta väärin, täytyy esimerkiksi laskuja tehdä ja lähettää manuaalisesti. Netvisorin osalta tarkkailemme tilannetta jatkuvasti ja reagoimme, mutta emme esimerkiksi näe ohjelmistoihin integroitujen järjestelmien koodia tai rakennetta, emmekä voi Vismalta käsin niihin vaikuttaa.

Tiedätkö, missä kaikkialla alv näkyy?

Arvonlisävero on läsnä monessa yrityksen talouteen liittyvässä dokumentaatiossa ja raportissa. Yrityksissä olisi hyvä ehtiä käymään läpi myös kaikki nämä.

– Arvonlisävero on pysynyt samana jo pitkään, joten on ollut helppo unohtaa, missä kaikkialla se näkyy. Alv-prosentti voi olla esimerkiksi kovakoodattuna tilaus- tai sopimusdokumenteissa, ja silloin se täytyy tietysti muistaa muuttaa niihin, Annala muistuttaa.

Arvonlisävero on pysynyt samana jo pitkään, joten on ollut helppo unohtaa, missä kaikkialla se näkyy

Desimaalin lisäys saattaa myös rikkoa dokumenttien layoutin eli asettelun.

– Jos esimerkiksi kiertoon tulee kymmeniä liittymiä sisältävä puhelinlasku, jonka erittelyn rivitys on rikki, voi sen tarkistaminen olla todella vaikeaa tai jopa mahdotonta. Siksi on syytä tarkistaa myös muutoksen vaikutukset erilaisten tulosteiden tai pdf:ien asetteluun.

Netvisorin kehitys vastaa haasteisiin myös tulevaisuudessa

Alv-verokanta muuttuu syyskuussa. Vismalla seurataan ylimenokautta tiiviisti, ja tavoite on myös tehdä muutoksesta mahdollisimman jouheva niin tilitoimistoissa kuin yrityksissäkin.

– Tuomme Netvisorin käyttöliittymään muistutuksia ja varmistuksia. On kuitenkin käyttäjien vastuulla tietää, milloin myynnit ovat tapahtuneet, eli mikä on juuri kyseiselle myynnille tai ostolle oikea alv-kanta. Aikataulut ja ohjeet arvonlisäveron muutokseen löytyvät kootusti verottajan sivustolta, Jarmo Annala vinkkaa.

Eikä ohjelmiston kehitys tietenkään lopu tai hidastu arvonlisäveron muutosten myötä.

– Pyrimme jatkuvasti parantamaan ohjelmistoa, jotta käyttäjät voisivat tehdä asioita nopeammin ja fiksummin. Olemme selvittäneet, montako klikkausta esimerkiksi verojen maksu tietyissä tilanteissa vaatii, ja vähentämään erilaisten klikkausten ja tarkistettavien näkymien määrää. Tämä näkyy käyttäjille ajansäästönä – ja säästyvän ajan voi käyttää sitten tuottavaan työhön ja kasvuun.

Tutustu Netvisorin ominaisuuksiin ja aloita maksuton kokeilu vaikka heti!


Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää Suomessa jo yli 175 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.