Moni haaveilee ulkomaille muutosta tai pidemmästä matkasta maailman ääriin. Haasteeksi kuitenkin nousee usein matkan rahoittaminen. Miten rahoittaa oleskelu vieraassa maassa ja varsinkin, jos haluaisi kierrellä ja nähdä useampia mielenkiintoisia paikkoja?

Maarit Suomi tekee Netvisorilla etätöitä ulkomailla

Reppureissaajat jakavat mielellään vinkkejä ansaintamahdollisuuksista. Reissuilla voi tehdä monenlaisia hanttihommia tai vaikka kirjoittaa blogia, jolle on hankkinut sponsoreita. Harvalla tulee mieleen, että reissuja voi rahoittaa myös tekemällä kirjanpitoa yrityksille.

Maarit Suomi on tilitoimistoyrittäjä, joka viettää noin puolet vuodesta matkaillen. Hän nauttii päästessään tutustumaan uusiin paikkoihin ja aina matkoilla ollessa hän tekee myös töitä, hoitaa asiakkaiden reskontraa ja kirjanpitoa. Hän hoitaa asiakasyritystensä kirjanpitoa Netvisor taloushallinto-ohjelmistolla milloin purjeveneen hytissä, milloin Skotlannin nummilla tai Espanjan auringon alla.

– Tykkään todella paljon matkustaa. Tulisin mökkihöperöksi, jos täytyisi koko ajan vain olla kotona. Maisemanvaihdos piristää aina ja töitäkin jaksaa tehdä paremmin, kun pääsee välillä näkemään uusia juttuja, Maarit Suomi kertoo.

Netvisor mahdollistaa etätyöt ulkomailla

Maarit Suomen tilitoimiston, Aboa Accountingin asiakkaat ovat pääosin pk-yrityksiä. Netvisorilla hän pystyy hoitamaan kaiken tarpeellisen. Hänestä Netvisor on hyvä ohjelmisto, koska sen käyttö on yksinkertaista ja myös asiakkaat oppivat nopeasti käyttämään sitä.

Maarit pitää asiakkaisiinsa yhteyttä puhelimitse oli hän sitten kotitoimistolla tai matkoilla. Netvisorin yhteiskäyttöisyys helpottaa kommunikointia ja kasvattaa hänen mielestään luottamusta asiakkaan ja kirjanpitäjän välillä. Asiakas näkee heti etusivun näkymästä, kun kirjanpitäjä on tehnyt jotain. Asenteet etätyötä kohtaan ovat hänen onnekseen viime vuosina vapautuneet.

– Vielä kymmenen vuotta sitten ei oikein voinut kertoa kenellekään, jos lähti tekemään etätyötä ulkomailla. Viime vuosina tilanne on muuttunut ja viimeistään korona muutti asenteita siihen suuntaan, että etätyö on ihan varteenotettava vaihtoehto toimistossa istumiselle, Suomi iloitsee.

Maarit tekee tällä hetkellä noin 50% työaikaa. Se mahdollistaa reissuilla muunkin kuin pelkän työn teon. Aikaa jää myös turistina olemiseen. Hän kuitenkin toivoo, että töitä voisi olla enemmänkin.

– Muutamia asiakkaita mahtuisi vielä oikein hyvin, hän vinkkaa.

Skotlanti ja Karibian purjehdus haaveina

Purjehdus on Maarit Suomen intohimo. Hän viettää vesillä niin paljon aikaa kuin vain pystyy. Hänellä on oma purjehdus-koulu ja hän kuuluu myös Ocean Ladies tiimiin, jonka toiminta-ajatus on edistää naisten avo- ja valtameri purjehdusta sekä merien suojelua. Luonnonsuojelu on monella tapaa lähellä Maaritin sydäntä ja senkin vuoksi Netvisor on hänelle tärkeä työkalu.

– Yritän olla minimalisti ja kerätä mahdollisimman vähän tavaraa ympärilleni. On ihanaa, kun minun ei tarvitse tilitoimistossani säilyttää mappeja, eikä ostaa paperia tai musteita tulostimeen, Maarit iloitsee.

Kirjanpitotyö ei ole Maaritin ainoa ammatti. Hän kouluttaa purjehdusta toisen yrityksensä kautta, kipparoi välillä isojakin purjealuksia ja lisäksi hän on erä- ja luonto-opas. Kaikki hänen tekemisensä kietoutuvat tavalla tai toisella yhteen. Hänen tulevaisuuden unelmansakin liittyvät matkailuun ja luonnossa liikkumiseen.

– Purjehdus merkitsee minulle vapautta. Merta pitkin voi mennä mihin vaan. Toisaalta toivon kyllä, että pääsisin pian taas matkustamaan myös maitse. Koronan takia se on nyt jäänyt, mutta haaveilen paljon Skotlannista. Sieltä olisi ihana vuokrata asunto joksikin aikaa. Se on niin kaunista seutua, Maarit haaveilee.

Korona-tilanteen salliessa Maaritin seuraava pidempi reissu on edessä ensi syksynä. Silloin Ocean Ladies lähtee jälleen ylittämään Atlanttia ja ylityksen jälkeen luvassa on muutamia legejä Karibialla. Matkan on suunniteltu kestävän koko talven. Keväällä Maarit on vielä lupautunut jäämään Karibialle venevahdiksi siksi aikaa, kunnes paluumatka on mahdollinen.


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.