Maailma näyttää vihdoin positiivisia merkkejä normalisoitumisesta pitkän ja raastavan koronapandemian jälkeen.

Tuoreimman Intrumin yritysten maksutapatutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisyrityksistä kokevat selvinneensä suhteellisen hyvin koettelemuksesta. Kuitenkin suomalaiset yritykset pelkäävät maksamisen riskien kasvavan seuraavan vuoden aikana vahvemmin. Veikkaan, että koronakriisi tulee vaikuttamaan yritysten luottavaisuuteen vielä pitkään, vaikkakin valoisampaa tulevaisuutta odotetaan innolla matalan talouden aktiivisuuden jälkeen.

Luottotietotarkastukset haluttiin tuoda jouhevaksi osaksi kaupankäyntiä, laskuttamista sekä reskontranhoitoa.

Korona muutti lähes jokaisen yrityksen digitalisaatiomaratonin pikasprintiksi. Luottotietojen osalta se tarkoitti automaattisten valvontapalveluiden kysynnän lisääntymistä. Lisäksi luottotietotarkastukset haluttiin tuoda jouhevaksi osaksi kaupankäyntiä, laskuttamista sekä reskontranhoitoa. Intrumin Riski-indikaattorilla seuraat asiakkaidesi sekä toimittajiesi maksukäyttäytymisen muutoksia reaaliajassa ja ennen kaikkea automaattisesti ja helposti suoraan Netvisor järjestelmässä. Palvelu ilmoittaa selkeästi, kun sinun on hyvä kiinnittää asiakkaan maksukäyttäytymiseen tarkempaa huomiota.

Maksuviiveet ovat yleensä ensimmäinen merkki maksuvaikeuksista. Riski-indikaattori kertoo monista muista palveluista poiketen yrityksen heikentyneestä maksukyvystä jo 30-50 päivää ennen julkista maksuhäiriömerkintää. Sen avulla ennustat konkurssiriskiä jopa kuukausia ennen.

Miten saan kokonaiskuvan yrityksen maksukyvystä?

Ajoittain tulee kuitenkin tarve tarkastella asiakkaan maksukykyä tarkemmin. Tarkempi tarkastelu voi antaa todella arvokasta tietoa muun muassa siitä millaisia laskuja asiakas on jättänyt maksamatta. Jokainen yritys pyrkii maksamaan ensisijaisesti kaikki liiketoiminnan jatkuvuuden kannalta kriittisimmät laskut.

Pikaluottosuositus-raportilla näet yksityiskohtaisesti kaikki asiakkaan perintään siirtyneet laskut eli maksuviiveet. Näet miltä toimialoilta maksuviiveet ovat ja pystyt tekemään tarkemman arvion mikä yrityksen todellinen maksukyky on. Raportilla näet myös maksuhistorian eli onko asiakkaan maksuvaikeudet vasta alkaneet vai ovatko ne jatkuneet jo pidempään.

Näet miltä toimialoilta maksuviiveet ovat ja pystyt tekemään tarkemman arvion mikä yrityksen todellinen maksukyky on. Raportilla näet myös maksuhistorian eli onko asiakkaan maksuvaikeudet vasta alkaneet vai ovatko ne jatkuneet jo pidempään.

Pikaluottosuositus-raporttia kannattaa hyödyntää, jos olet myymässä asiakkaalle lisää, muuttamassa asiakkaan maksuehtoja tai jos huomaat omasta reskontrasta, että asiakkaasi laskut ovat erääntyneet. Tai jos pohdit perintätoimenpiteitä, ja näet raportilla, että asiakkaallasi on paljon muitakin rästiin jääneitä laskuja muilta velkojilta, voi se olla viimeinen hetki siirtää nopeasti myös omat saatavat perintään. Raportilta näet maksuviiveiden lisäksi myös julkiset maksuhäiriömerkinnät ja saat maksutapaan perustuvan luottosuosituksen, joka auttaa sinua muun muassa arvioimaan maksuehdot yksilöllisesti oikein jokaisen asiakkaan maksukyvyn mukaan.

Luottotietotarkastuksilta toivotaan pääasiassa helppoutta, luotettavuutta ja reaaliaikaisuutta. Itse lisäisin tähän vielä ennakoitavuuden. Mitä enemmän pystyt saamaan tietoa etupainotteisesti, sitä varmemmin säästät yrityksesi resursseja tärkeimpään eli yritystoiminnan kasvattamiseen ja nukut yösi rauhallisemmin.

Kirjoittaja Jaana Jussila työskentelee Intrum Oy:n luottokonsulttina. Jaana auttaa yrityksiä luotonhallintaan, yritysten luottokelpoisuuteen ja maksukyvyn arviointiin liittyvissä asioissa.


Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää Suomessa jo yli 175 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.