logo-Artboard 3

Bio Rex -elokuvateatterit käyttävät Netvisoria.

– Enää en mistään hinnasta vaihtaisi takaisin useampaan järjestelmään. Netvisor on niin kätevä, kun siinä on kaikki samassa, sanoo Bio Rex Cinemas Oy:n talouspäällikkö Seija Kosunen.

Kosunen on työskennellyt Bio Rex -elokuvateatteriketjun talouspällikkönä vuodesta 2013. Taloon tultuaan hän aloitti heti taloushallinnon sähköistämisen. Kilpailutuksen kautta he päätyivät Netvisoriin, koska se tarjosi heidän tarpeisiinsa sopivan kokonaisuuden ja mahdollisti etätyöskentelyn.

Kosusen lisäksi vuonna 2013 Bio Rexin taloushallinnossa työskenteli toinenkin henkilö, jonka koko työaika kului laskujen käsittelyyn. Kymmenen elokuvateatterin ketjussa joudutaan käsittelemään tavallista yritystä enemmän ostolaskuja, sillä pelkästään filmivuokralaskuja kertyy kymmeniä viikossa. Kaikkiaan ostolaskuja kertyy joka viikko satoja ja ainoastaan pieni osa niistä on automatisoitavissa lähes viikottain vaihtuvan elokuvatarjonnan vuoksi.

– Tällä hetkellä laskujen käsittelijältä kuluu keskimäärin 1-2 tuntia päivässä ostolaskujen käsittelyyn, Kosunen kertoo.

10 teatterin taloushallinto yhdestä paikasta

Bio Rex elokuvateattereiden taloushallinto hoidetaan lähes täysin heidän pääkonttorillaan Hämeenlinnassa. Ostolaskut tulevat sisään sähköisinä, jonka jälkeen teatterivastaavat eri paikkakunnilla tarkistavat ne. Tarkastuksen jälkeen Kosunen hyväksyy ja laittaa ne maksuun.

– Netvisorissa on hienoa se, että kaikki tieto eri paikkakunnilta tulee meille ajantasaisena. Minun ei tarvitse odotella viestejä, vaan näen heti järjestelmästä, kun joku on tarkastanut laskut.

Netvisorissa on hienoa se, että kaikki tieto eri paikkakunnilta tulee meille ajantasaisena.

Myös laskujen maksaminen on nopeutunut. Tarkastuskierros voi nopeimmillaan olla muutamia minuutteja, jos teatterivastaava on sopivasti järjestelmässä, kun tarkastuspyyntö tulee. Näin laskut voi parhaassa tapauksessa myös maksaa jo samana päivänä, kun ne ovat tulleet. Yhtään laskua ei jää myöskään huomaamatta, koska järjestelmä muistuttaa erääntyvistä laskuista.

Kosusen mukaan Netvisorin käytettävyyttä lisäävät siihen helposti liitettävissä olevat lisätoiminnot, kuten esimerkiksi perintäpalvelu, jonka saa käyttöönsä muutamalla klikkauksella Netvisor Storesta.

Palkkahallinnosta helposti erilaisia raportteja

Bio Rex työllistää noin 100 työntekijää. Kosusen mukaan on erinomaista, että Netvisorissa palkkahallinto on samassa järjestelmässä kirjanpidon kanssa, jolloin myös kaikki palkkatiedot kirjautuvat automaattisesti kirjanpitoon. NetBoxi helpottaa useilla paikkakunnilla työskentelevien kommunikointia palkanlaskennan kanssa, kun esimerkiksi verokortit ja lääkärintodistukset voi lähettää järjestelmän sisällä tietoturvallisesti.

Iso osa elokuvateattereiden työntekijöistä on opiskelijoita, jotka tekevät työtä osa-aikaisesti ja siksi tarvitsevat paljon erilaisia työssäolo- ja työaikatodistuksia ammattiliitoille tai Kelalle. Netvisorista saa Kosusen mukaan helposti esiin selkeät raportit.

Netvisorista saa todella hyvät raportit kertyneistä työtunneista ja ne on helppo tulostaa liitteeksi esimerkiksi työntekijän päiväraha-anomukseen.

– Netvisorista saa todella hyvät raportit kertyneistä työtunneista ja ne on helppo tulostaa liitteeksi esimerkiksi työntekijän päiväraha-anomukseen. Samoin sieltä saa työterveyshuollon tarvitsemat raportit, työnantajatilitykset, vakuutusilmoitukset ja niin edelleen. Kun kaikki nämä saa yhdestä ja samasta ohjelmasta, ei tarvitse hankkia useita järjestelmiä, Kosunen kiittelee.

Netvisorin kiitelty tulorekisteri-ratkaisu on yksi esimerkki Visma Solutionsilla tehtävästä jatkuvasta kehitystyöstä. Tuotetta kehitetään käyttäjien kanssa yhteistyössä ja se myös näkyy toiminnallisuuksissa. Seija Kosusen mielestä on erittäin tärkeää, että taloushallinnon järjestelmää kehitetään kaiken aikaa. Netvisorin tulorekisteri-ilmoitukseen hän on myös erittäin tyytyväinen.

– Tykkään, kun tätä kehitetään koko ajan ja parannetaan nopealla syklillä. Tulorekisteri on hieno esimerkki tästä työstä. Ilmoitukset lähtevät järjestelmästä automaattisesti, eikä sitä edes huomaa, mitä kaikkea tietoa menee, kun nappia painaa.


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.