Verkkokauppa on kasvanut koko ajan. Paytrailin Verkkokauppa Suomessa 2019 -raportin mukaan vuonna 2019 suomalaiset käyttivät verkko-ostoihin lähes 14 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 11 prosenttia. Eniten suomalaiset ostavat verkosta matkailupalveluita (hotellit, lentoliput, junaliput jne.), tavaroita (elektroniikkaa, vaatteita, jne) ja palveluita (esim. suoratoistopalvelut).

Verkkokaupan ja taloushallinto-ohjelmiston integroiminen säästää paljon käsityötä.

Kevään 2020 koronapandemia on lisännyt kaupankäyntiä verkossa entisestään, koska se mahdollistaa turvallisemman tavan tehdä ostoksia. Monet yritykset sellaisiltakin toimialoilta, joilta perinteisesti ei ole tarjottu asiakkaille mahdollisuutta verkko-ostoksiin, ainakin harkitsevat nyt sitä vaihtoehtoa.

Verkkokauppaa perustettaessa on hyvä ottaa huomioon, ei ainoastaan alustan ulkonäkö ja käytännöllisyys, vaan myös sen liitettävyys taloushallinto-ohjelmistoon. Integraation ansiosta verkkokaupankäynnin tulot ja kulut kirjautuvat automaattisesti kirjanpitoon.

Verkkokaupan perustaminen onnistuu nykyaikana melko nopeasti ja helposti. Se ei vaadi suurta aloitusprojektia eikä myöskään aiheuta ylitsepääsemättömiä kustannuksia, koska monet verkkokauppa-alustat toimivat kuukausihinnoittelulla.

Netvisor ja verkkokauppa yhdessä

Verkkokaupan perustaminen Netvisor taloushallinto-ohjelmiston yhteyteen on vielä tavanomaistakin helpompaa. Jos sinulla on olemassa oleva kivijalkakauppa, jonka varastonhallinta on Netvisorissa, voidaan tuotetiedot siirtää Netvisorista verkkokauppaan integraation kautta, eikä tuotetietoja tarvitse kirjata verkkokauppaohjelmaan käsin.

Netvisor toimii verkkokaupan taustaohjelmistona, jossa hoidetaan tilausten käsittely, laskutus, saatavien hallinta, tilausten toimittaminen, varastonhallinta sekä tuotetietojen hallinta. Verkkokauppaohjelmiston tehtävänä on puolestaan ottaa vastaan tilaukset. Kaikki tieto liikkuu Netvisorin ja verkkokaupan välillä automaattisesti.

Netvisoriin on jo valmiiksi integroitu useita verkkokauppa-alustoja, muun muassa
Magento, Woocommerce, MyCashFlow ja Shopify. Integraatiokumppanimme Flashnode tarjoaa moniin Netvisor-verkkokauppa -integraatioihin valmiita avaimet käteen -paketteja, jolloin he hoitavat kaiken; tekniikan, ulkoasun suunnittelun, integraation, yhteydet tilitoimistoon jne.

Verkkokaupan perustaminen

Verkkokaupan, kuten minkä tahansa uuden yrityksen tai tuotteen lanseerauksessa kaikkein tärkeintä on saada uutuudelle näkyvyyttä. Ilman merkittävää markkinointia kukaan ei tiedä verkkokaupan olemassaolosta, eivätkä asiakkaat löydä sinne. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos olet varannut 100 rahaa verkkokaupan perustamiseen, varaa vähintään kolminkertainen summa sen markkinointiin.

Verkkokaupan perustamisessa on valitusta ohjelmistosta riippumatta muistettava hoitaa tietyt asiat kuntoon, jotta sen toiminta olisi alusta asti mahdollisimman automaattista ja tieto verkkokaupasta taloushallintoon ja päinvastoin kulkee täsmällisesti.

Muutamia muistettavia asioita:

  • Kaupan nimen, logon ja yhteystietojen lisääminen sivustolle
  • Oman kustannuspaikan luominen taloushallinto-ohjelmistoon verkkokaupan tuloille
  • Oikean verokäsittelyn valinta riippuen myytkö vain kotimaahan vai myös ulkomaille
  • Maksutapojen valinta
  • Toimitustapojen valinta, toimitusehtojen laatiminen
  • Verkkokauppatunnuksen hankkiminen
  • Analytiikan liittäminen verkkokauppaan
  • Ulkoasu, kuvien lisääminen, tuotetietojen rikastaminen
  • Jne
  • Verkkokaupan perustamisessa on siis monia vaiheita, joista mitään ei voi unohtaa. Siksi kannattaa käyttää ammattilaisten apua. Pitkän kokemuksen omaava palveluntuottaja tekee työn murto-osassa siitä ajasta, jonka itse käyttäisit perusteiden opetteluun.

    Tarkemmin verkkokaupan perustamisesta webinaari-tallenteella.

    Tutustu myös Flashnoden valmiiseen verkkokauppa-pakettiin.


    Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.