Laura Loponen on noussut Suomen yleisurheilun tähtien joukkoon rytinällä viime vuosina. Tänä vuonna 19 vuotta täyttävä Laura oli toissa vuonna alle 18-vuotiaiden maailman kuudenneksi paras ja Euroopassa ikäluokkansa toiseksi paras 400-metrin aituri. Aikuisten SM-kisoissa hän on voittanut jo hopeaa ja pronssia.

Laura Loponen

Laura Loponen on yksi Netvisorin nimikkourheilijoista Sport Fund -yhteistyössä. Hän perusti viime vuonna oman yrityksensä Laura Loponen Oy:n ja hoitaa sen kautta nyt itse urheilijauransa talousasioita. Toki isän ja tilitoimiston tuella.

– Aiemmin en itse hoitanu talousasioita ollenkaan, vaan isä hoiti ne puolestani. Nyt, kun olen alkanut itse pitää kirjaa taloudesta, on hyvä, että hän on edelleen tukena, Laura pohtii.

Nuoresta iästään huolimatta Loponen näkee yrittäjyyden opiskelun tärkeänä myös pitkällä tähtäimellä, urheilu-uran jälkeistä aikaa silmällä pitäen.

– Paljon on pitänyt opetella uusia asioita, mutta koen, että on tärkeää itsekin ymmärtää talousasioita. Nämä on tosi tärkeitä oppeja tulevaisuuden kannalta, hän sanoo.

Sport Fund avaa uusia ovia

Loponen on tähän astisen uransa ajan treenannut ainoastaan kotimaassa, pääosin kotiseudulla Oulussa. Hänen mukaansa Oulussa on toki erinomaiset mahdollisuudet treenata, mutta Sport Fundin myötä hänelle on nyt ensi kertaa avautunut myös mahdollisuus lähteä treenaamaan ulkomaille.

– Nyt on ensimmäistä kertaa taloudellisesti mahdollista lähteä, joten todennäköisesti pääsiäisen jälkeen lähdetään muutamaksi viikoksi. Isä valmentaa minua ja aiemmin hänellä ei ole ollut mahdollista ottaa töistä palkatonta vapaata leireilyä varten. Sport Fundin ansiosta päästää nyt kokeilemaan, miten ulkomaan leiri vaikuttaa tekemiseen ja tuloksiin.

Sport Fund -sijoitusyhtiö sijoittaa Lauran ja useiden muiden nuorten urheilijoiden urheilijayrityksiin ja auttaa heitä yrittäjyyden alkutaipaleella. Netvisor tarjoaa urheilijoiden yritykselle taloushallinto-ohjelmiston käyttöön ilman kuukausimaksuja.

Tavoitteita ja unelmia

Laura Loponen juoksee

Laura Loponen on pirteä ja iloinen nuori urheilija. Hänen kanssaan jutellessa tulee heti itsekin hyvälle tuulelle. Positiivinen asenne paistaa läpi myös hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan. Nuorten kisoissa useita kultamitaleita ja jo aikuistenkin kisoissa mitaleille juosseella Loposella on tavoitteet korkealla, mutta hän ei ota niistä stressiä.

– Puhun tulevaisuuden tavoitteista mieluummin unelmina. Unelmani on päästä aikuisten arvokisoihin ja että saisin nostettua itseni kansainväliselle huipulle. Olympia- ja MM-mitalit ovat tietysti haaveena, mutta ne ovat vielä niin kaukana tulevaisuudessa, etten ajattele niitä vielä aktiivisesti, Loponen kertoo.

Lähitulevaisuuden tavoitteena hänellä on kehittyä jokaisella osa-alueella entistä paremmaksi. Hänellä onkin hyvä valmennustiimi, jonka kanssa hän kokeilee uusia asioita, soveltaa maailmalta saatuja oppeja ja muokkaa treeniohjelmaa juuri omiin tarpeisiinsa ja ominaisuuksiinsa sopivaksi.

Treenaamisen ohessa Lauralla on talven aikana edessä myös muutamia hallikisoja kotimaassa, mm. Helsingin SM-hallikisat helmikuun puolessa välissä.

Optimaalinen 400 metrin aitoihin

400 metrin ratakeirrosta pidetään yhtenä yleisurheilun kuningasmatkana, koska se vaatii urheilijalta erityisiä ominaisuuksia, sekä nopeutta että kestävyyttä. Kun matkalle vielä lisätään aitoja, haastaa laji urheilijaa hyvin monipuolisesti. Siksi Laura Loponen juuri pitääkin lajista.

– 400 metrin aidat viehättää, koska se on niin äärimmäinen laji. Suorituskyky pitää olla hyvä monella osa-alueella. Myös treenaaminen on tosi äärimmäistä ja sen kautta tulevat olotilat. Nautin, kun saan antaa kaikkeni joka kerta, kun juoksen, Loponen kuvailee.

Hänellä on 400 metrin aitoihin juuri sopivat ominaisuudet. Hänellä on hyvä motoriikka ja tekniikka. Hän on nopea ja myös nopeuskestävyyttä löytyy. Hän on nuorempana kokeillut monia eri lajeja yleisurheilussa, hän on pelannut jalkapalloa, uinut ja harrastanut mm. telinevoimistelua.

– On ehdottomasti ollut hyötyä, kun on kokeillut monia eri lajeja. Kokeilemalla on löytynyt se oma laji. Olen esimerkiksi juossut pikamatkoja ja vähän pidempiäkin matkoja, mutta 400 metrillä olen pärjännyt parhaiten, Loponen tiivistää.

Lue lisää Sport Fundista.


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.