Hyvän ja luotettavan asiakaspalvelun merkitys on asiakkaalle iso silloin, kun apua tarvitaan. Asiakaspalvelun saatavuuden ja ammattitaidon merkitys korostuu, kun kyseessä on omaan työhön tai yrityksen toimintaan liittyvä työkalu tai palvelu. Netvisorilla asiakaspalvelu on merkittävä osa kokonaisuutta ja sitä kehitetään jatkuvasti.

Samu Suutarinen

Samu Suutarinen työskentelee Gallantilla järjestelmäasiantuntijana. Hän auttaa kirjanpitäjiä järjestelmiä koskevissa kysymyksissä ja tekee asiakkaille ohjelmistojen käyttöönottoja. Jos hänelle tulee vastaan ongelma, jota hän ei itse osaa tai pysty ratkaisemaan, ottaa hän yhteyttä ohjelmiston asiakaspalveluun.

Selkeät ja havainnolliset ohjeet

Netvisorin asiakaspalveluun hän on yhteydessä muutamia kertoja kuukaudessa. Usein yhteydenotto koskee sellaisia asioita, joita ei pääkäyttäjästatuksella voi ratkoa, kuten esimerkiksi käyttäjän perusyrityksen vaihtopyyntöjä.

– Kun minulle tulee kysymyksiä, tutkin ja selvitän ensin itse tiimin kanssa ja ellemme me löydä vastausta, otan yhteyttä asiakaspalveluun. Olen kokenut Netvisorin asiakaspalvelun aina hyvin ammattitaitoiseksi ja kohteliaaksi. Kaikki tukipyynnöt otetaan vastaan tasa-arvoisesti ja aina toivotetaan myös hyvää päivän jatkoa keskustelun päätteeksi, Suutarinen kertoo.

Hänen mukaansa Netvisorilla on erinomaiset, kuvalliset ohjeet netissä ja niitä selaamalla useimmat asiat ratkeavat.

– Myös asiakaspalvelulta tulee aina hyvin havainnolliset ohjeet ongelman ratkaisemiseen. Tykkään, kun polut on aina laitettu vaihe vaiheelta ja kuvakaappauksilla näytetään, mistä mikäkin löytyy.

Lue myös: Netvisorin asiakaspalvelu on Suomen paras >>

Chatissa nopeat, sähköpostilla haasteellisemmat tukipyynnöt

Suutarinen on käyttänyt Netvisoria noin 3,5 vuotta ja on suorittanut useita sertifikaatteja Netvisorin Tukisivuilla. Suurimman osa kollegoilta tulevista tukipyynnöistä hän siis pystyy hoitamaan itse tai tiiminsä kanssa.

Hän on ollut Netvisorin asiakaspalvelun nopeuteen hyvin tyytyväinen, tosin yleensä hänen tukipyyntönsä eivät ole kovin kiireellisiä.

– Reagointiaika on ollut positiivinen. Parissa päivässä on saatu isompiakin juttuja ratkaistua.

Välillä tämä on melkoista salapoliisityötä

Hän uskoo, että sillä, miten tukipyynnön esittää on myös vaikutusta palvelun nopeuteen. Kun asian selittää heti alkuun mahdollisimman tarkasti, säästyy kysymysten ja sähköpostien lähettelyltä edestakaisin.

– Välillä tämä on melkoista salapoliisityötä, joten pyrin aina esittämään asiani hyvin yksityiskohtaisesti, jotta asiakaspalvelijan on helpompi lähteä selvittämään asiaa, Suutarinen kuvailee.

Suutarinen kertoo käyttävänsä pääasiassa sähköpostia tukipyyntöjen lähettämiseen. Sähköpostissa on helppo laittaa mukaan kuvia ja kirjoittaa pidempiä selostuksia. Chatissä hän puolestaan hoitaa kiireellisempiä ja pienempiä kysymyksiä. Chatissä on hänen mukaansa myös helpompi tarvittaessa pallotella ajatuksia asiantuntija kanssa.

Asiakaspalvelulla suuri merkitys monipuolisessa ohjelmistossa

Kun puhutaan taloushallinto-ohjelmistosta, jossa on paljon toimintoja, ja jolla hoidetaan yrityksen kriittisiä tehtäviä, on erittäin tärkeää, että asiantuntevaa käyttötukea on saatavilla useista eri kanavista.

Netvisorilla on todella kattavat käyttöohjeet sekä tekstinä että videoina. Koulutuswebinaareja järjestetään viikoittain ja erilaisia infotilaisuuksia säännöllisesti. Tilitoimistoille on myös olemassa oma materiaalipankki, josta löytyy tietoa.

Asiakaspalveluun saa yhteyden puhelimitse, sähköpostilla ja chatissa. Lisäksi on Netvisor Community, josta löytyvät ajankohtaiset tiedotteet, ja jossa voi myös keskustella muiden käyttäjien kanssa.

Samu Suutarisen mukaan asiantunteva asiakaspalvelu on arkikiireidensä kanssa painivalle taloushallinnon ammattilaiselle todella tärkeä apu.

Oli tunne, ettei missään vaiheessa tarvinnut jäädä yksin ohjelmiston kanssa

– Kun itse työskentelin vielä kirjanpitäjänä, auttoi henkisesti jo paljon, kun oli se backup olemassa. Oli tunne, ettei missään vaiheessa tarvinnut jäädä yksin ohjelmiston kanssa, Suutarinen muistelee.

Hän on huomannut, että kiireen takia peruskäyttäjillä jää ohjelmiston käytön opettelu usein vähälle ja se lisää niin hänen tiiminsä kuin ohjelmiston asiakaspalvelunkin työkuormaa. Mutta, kun on kyse asiakaspalvelusta tärkeää on, että apua annetaan aina, kun sitä pyydetään.

– Parasta Netvisorin aspassa on, että asiakkaan tietotaidosta riippumatta sieltä vastataan kansankielellä ja palvelussa on aina inhimillinen ote. Iso kiitos Netvisorin aspalle. Teette hyvää työtä! Olen aina saanut kaikki ratkaistua ja hyvissä ajoissa, Samu Suutarinen kiittää.

Gallant on talouden asiantuntijatalo, jonka osaaminen kumpuaa kahden vahvan ja kehityskykyisen perheyrityksen yli 60-vuotisesta historiasta. He tarjoavat talouden, henkilöstöhallinnon, verotuksen ja liikejuridiikan ratkaisuja ja palveluja, jotka pitävät asiakkaat askeleen kilpailijoita edellä. Gallantin 190 kasvun asiantuntijaa työskentelevät 11 toimipisteellä ympäri Suomen.


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.