Taloushallinto-ohjelmiston valinnassa on tärkeää ensimmäiseksi selvittää omat tarpeensa. Valinnanvaraa löytyy melko paljon ja itselle parhaan mahdollisen ohjelmiston valinta voi tuntua aluksi vaikealta. Mutta, kun on listannut oman yrityksen tarpeet ja kehittämiskohteet, on sopivan ohjelmiston etsintä jo huomattavasti helpompaa.

Netvisor on monipuolinen taloushallinto-ohjelmisto

Netvisor on yksi kattavimmista kotimaisista taloushallinto-ohjelmistoista. Se on Lappeenrannassa kehitetty ohjelmisto, joka soveltuu erinomaisesti pk-yrityksille, yritysketjuille ja konserneille. Se on suomalaisista taloushallinto-ohjelmistoista ehkä kattavin, sillä se sisältää laskutuksen ja kirjanpidon lisäksi budjetoinnin ja raportoinnin, matkalaskut, toiminnanohjauksen, asiakkuudenhallinnan, tuntikirjauksen ja palkanlaskennan sekä varastonhallinnan.

Netvisor soveltuu erityisesti kasvuhakuiselle yritykselle, sillä sen käyttöä voi laajentaa yrityksen tarpeiden mukaan. Alkuun voi ottaa käyttöön pelkästään kirjanpidon tai suosituimman vaihtoehdon eli laskujen käsittelyn ja kirjanpidon. Tarpeiden kasvaessa käyttöä on helppo laajentaa sen sijaan, että vaihtaisi aina uuteen ohjelmistoon.

Tarpeiden edelleen laajetessa, Netvisorin kumppanivalikoimasta löytyy satoja valmiita integraatioita eri alojen parhaisiin erikoisohjelmistoihin. Kumppaniverkostostamme löytyy myös satoja tilitoimistoja ympäri Suomea. Netvisor sopii erinomaisesti yrityksen ja tilitoimiston yhteiskäyttöön, jolloin talouden tehtävien jako yrittäjän ja tilitoimiston välillä on mahdollista räätälöidä jokaisen yrittäjän omiin tarpeisiin sopivaksi.

Netvisorin blogista voit lukea yksinyrittäjien, menestyvien kasvuyritystentoimitusjohtajien, ketjujen ja konsernien talousjohtajien sekä tilitoimistoväen kokemuksia Netvisorista. Valitse blogin kategorioista Asiakastarinat.

Monipuolinen taloushallinto-ohjelmisto PK-yritykselle

PK-yritykselle Netvisor tarjoaa kaiken tarpeellisen talouden hallintaan. Osto- ja myyntilaskutus, laajasti automatisoitu kirjanpito ja monipuoliset raportit talouden seurantaan. Netvisorin avulla yrittäjä säästää aikaa ja hermoja, kun monet taloushallinnon rutiinit voi automatisoida.

Voit aluksi ottaa Netvisorista käyttöön vain tarvitsemasi osiot. Yrityksen kasvaessa käyttöä voi laajentaa pikkuhiljaa. Sinun ei välttämättä tarvitse hankkia esimerkiksi erillistä palkanlaskenta ja tuntikirjausjärjestelmää, koska ne löytyvät valmiina Netvisorissa.

Kun palkanlaskenta ja myös varastonhallinta ovat samassa järjestelmässä kirjanpidon kanssa, helpottaa se monia talouden hallintaan liittyviä tehtäviä ja parantaa myös talouden seurattavuutta.

Netvisor mobiilisovelluksella on helppo hyväksyä ja maksaa ostolaskut, tehdä tuntikirjaukset ja matkalaskut sekä seurata talouden tunnuslukuja. Mobiilisovelluksen avulla kuitit on helppo tallettaa heti ostotapahtuman jälkeen, jolloin yhtään tositetta ei pääse hukkumaan ja kirjanpito pysyy ajantasaisena läpi vuoden.

Netvisor on suunniteltu yrityksen ja tilitoimiston yhteiskäyttöön. Yhteiskäyttö on molempien etu, mutta erityisesti yrittäjä hyötyy, kun hän saa yrityksensä taloustiedot käyttöönsä ajantasaisesti, eikä hän ole riippuvainen kirjanpitäjän aikatauluista. Voit tarkistaa haluamasi tiedot milloin tahansa ja näet talouden kehityksen jopa etupainotteisesti, jolloin sinun on helpompi suunnitella tulevaa.

Ketjun yritysten taloushallinto keskitetysti

Netvisorissa ketjun yritysten taloushallinnon tehtävät voidaan jakaa juuri, kuten ketjussa halutaan. Jokainen ketjun yritys voi esimerkiksi hoitaa omat laskunsa ja kirjanpito voidaan hallinnoida keskitetysti. Kaikki data päivittyy ajantasaisesti, joten kokonaisuuden hallinta on huomattavasti helpompaa. Netvisorista jokainen ketjun yritys saa omat talousraporttinsa ja konserni voi seurata esimerkiksi kannattavuuslukuja koko ketjun tasolla tai yrityskohtaisesti.

Netvisor säästää ketjun yrittäjien aikaa hallinnollisista tehtävistä, kun laskuja ei tarvitse tehdä tai kuitteja kirjata käsin eikä toiminnan lukuja kerätä manuaalisesti raportointia varten. Ohjelmisto tuo läpinäkyvyyttä yritysten ja ketjun välille. Netvisorin raporttien avulla löydät parhaat käytännöt ketjun sisältä helpommin.

Netvisorin käyttöönotto on kevyt ja ohjelmisto skaalautuu eri kokoisille ketjuille ja ketjun yrityksille. Yhden järjestelmän käyttö koko ketjussa helpottaa myös kouluttamisessa.

Konsernin taloushallinnon datakeskus

Suuryrityksissä ja konserneissa Netvisor auttaa automatisoimalla rutiineja ja toimimalla ohjelmistoekosysteemisi keskuksena. Netvisorissa on itsessään mittavasti ominaisuuksia, mutta sen käyttöä voi laajentaa integroimalla siihen kunkin toimialan parhaat toimialakohtaiset ohjelmistot.

Netvisorilla on satoja ohjelmistokumppanuuksia ja yli 200 valmista integraatiota yleisimpiin ohjelmistoihin. Voit hankkia alasi parhaat ohjelmistot toiminnanohjaukseen, verkkokaupan ylläpitoon, raportointiin jne. Netvisor toimii linkkinä niiden kaikkien välillä ja kokoaa datan kirjanpitoa ja raportointia varten.

Konserneille Netvisorista löytyy myös konsernikäsittely ja -raportointi, joka auttaa mm. hallitsemaan eliminointeja ja konsernitason raportointia.

Oma Netvisor -näkymien avulla konsernin ja ketjun eri yritysten talouden seuranta on huomattavasti helpompaa. Kaikkien yritysten tärkeimmät taloushallinnon tehtävät näkyvät Oma Netvisorissa yhdessä listassa, eikä jokaisen yrityksen tietokantaan tarvitse kirjautua erikseen tarkistamaan asioita.

Integraatiot ja yhteistyökumppanit

Netvisorissa on panostettu merkittävästi palveluiden helppouteen. Ohjelmiston itsensä käyttöönotto tapahtuu muutamassa päivässä, riippuen pankkiyhteyksien yms. avautumisesta ja siirrettävän historiatiedon määrästä. Integraatiokumppaneiden ohjelmistojen käyttöönottoon on tehty valmiit mallit ja osan ohjelmistoista saa käyttöön yhdellä napin painalluksella.

Netvisor Store on ainutlaatuinen ohjelmistokauppa Netvisorin sisällä. Netvisorin käyttäjät voivat koska tahansa ottaa Storesta käyttöön esimerkiksi Bi Book -raportointiohjelmiston, työsuhde-etuja automatisoivan EazyBreakin tai OP Laskulaina-yritysrahoituksen. Yksi uusimpia palveluita Netvisor Storessa on Intrum Riski-Indikaattori, jonka avulla voit päivittäin seurata asiakkaiden ja kumppaneiden maksukykyä.

Netvisorin hyvä käytettävyys, monipuolisuus, yhdistettävyys sekä laaja tilitoimistoverkosto ovat olleet syitä, joiden ansiosta Netvisorista on kasvanut yritysten näkökulmasta suosituin taloushallinnon ohjelmisto. Tällä hetkellä todella nopeasti kasvava tilitoimistoverkosto osoittaa myös, että perinteisestä tositepohjaisesta kirjanpidosta ollaan vihdoin siirtymässä vauhdilla automaatiota hyödyntävään yhteiskäyttöiseen taloushallintoon, jossa yritys ja tilitoimisto toimivat läpinäkyvästi yhdessä.


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.