Kirjanpito on yrityksen näkövinkkelistä tärkeää peruskauraa, jonka pitää olla pommin varmasti oikein. Kansainvälistä raskaan teollisuuden tuotantoyhtiötä, Combi Worksiä johtavan Edward Blomstedtin mukaan kirjanpitoa tulee harvemmin juhlistettua, mutta jos se ei toimi, on edessä isoja ongelmia.

Combi Works käyttää Netvisoria.

Combi Works on käyttänyt Netvisor taloushallinto-ohjelmistoa jo useita vuosia. Edward Blomstedtin mukaan kertaakaan ohjelmisto ei ole aiheuttanut ongelmia.

Combi Works on kansainvälinen konserni, jolla on toimintaa Aasiassa, Baltiassa, Ruotsissa ja Suomessa. Heidän pääliiketoimintansa on tarjota asiakkailleen ulkoista valmistuskapasiteettia, jota hallinnoidaan FaaS-mallilla (Factory as a Service). He valmistavat konepajayrityksille tuotteita, kuten koneita ja komponentteja.

Yrityksen liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa vuodessa ja tavoitteena on voimakas kasvu. Toimitusjohtaja Edward Blomstedtin mukaan ohjelmiston vaihto tuli eteen, kun heidän ERP-ohjelmiston yhteydessä toimineen kirjanpito-ohjelmiston käyttö alkoi käydä raskaaksi. Suomessa harvinaiselle ohjelmistolle oli vaikea löytää osaavaa kirjanpitäjää.

– Oli hyvin raskasta pyörittää koko taloushallintoa talon sisäisesti, joten päätimme ulkoistaa sen. Olimme jo tehneet yhteistyötä luotettavan tilitoimiston kanssa ja siirryimme siinä vaiheessa käyttämään heillä käytössä ollutta ohjelmistoa, joka oli Netvisor, Blomstedt kertaa.

Yhteistyö Talousnosturin ja sittemmin sen ostaneen Aallon Groupin kanssa on sujunut Blomstedtin mukaan erinomaisesti. Apua on saanut aina, kun on tarvinnut.

– Heiltä löytyy tukea muutenkin kuin kirjanpidollisiin kysymyksiin, Blomstedt kiittelee.

Netvisor on erinomainen alusta laajalle ohjelmistokokonaisuudelle

Combi Worksin toimintaa ohjataan AirFaaS-ohjelmistolla, jonka avulla eri puolilla maailmaa olevien tuotantolaitosten kapasiteettia voidaan ohjata yhdestä paikasta. Sen avulla he hallinnoivat myös ostoja, myyntejä ja projekteja. Sen kautta nähdään esimerkiksi, missä on kapasiteettia vapautumassa, milloin asiakkaan tilauksen valmistus voidaan aloittaa ja milloin laskuttaa.

AirFaaS on Combi Worksille bisneskriittinen ohjelmisto, jonka avulla liiketoiminta pyörii. Toinen toimitusjohtajalle tärkeä työkalu on Fuusor BI-, eli Business Intelligence -ohjelmisto, johon hän kokoaa koko konsernin talousluvut eri maista.

Netvisorissa on hyvää se, että se on järkevästi integroitavissa muihin ohjelmistoihin

– Fuusorissa analysoin koko konsernin liiketoimintaa. Meillä tytäryhtiöt tuottavat erilaisia toiminnallisuuksia eri maissa, joten tiedon kokoamiseen tarvitaan siihen erikoistunut ohjelmisto. Netvisorissa hoidamme Suomessa toimivan emoyhtiön kirjanpidon, Blomstedt kertoo.

Combi Worksille on erittäin tärkeää, että ohjelmistot ovat integroitavissa toisiinsa ja tieto kulkee automaattisesti ohjelmistojen välillä. Netvisorissa on valmis integraatio jo satoihin ohjelmistoihin ja uusia rakennetaan koko ajan. AirFaasiinkin täytyi rakentaa integraatio Combi Worksin pyynnöstä.

– Netvisorissa on hyvää se, että se on järkevästi integroitavissa muihin ohjelmistoihin. AirFaaS on harvinaisempi ohjelmisto, joten me pyysimme siihen integraatiota. Toki se maksoi jonkin verran, mutta ei siinä kovin kauan mennyt, kun tietoyhteydet jo toimivat, Blomstedt muistelee.

Käytännössä Netvisor toimii yhtenä talousdatan lähteenä Fuusorille ja mm. myyntilaskujen lähettäjänä AirFaaS:sta tulevien laskutustietojen pohjalta.

Kokonaisvaltainen ratkaisu helpottaa tiedon käsittelyä

Netvisorissa hoidetaan Combi Worksin Suomen toimintojen kirjanpidon lisäksi palkanlaskenta ja matkalaskut. Blomstedtin mukaan Netvisorissa on hienoa juuri sen holistisuus.

– Se on varsin hyvä kokonaisratkaisu, kun sillä voi hoitaa kaiken taloushallinnon yhdessä paikassa. Palkat ja matkalaskutkin kirjautuvat automaattisesti kirjanpitoon.

On todella näppärää, kun matkalaskut voi tehdä jo reissussa ollessa, eikä esimerkiksi laskujen tarkastamiseen tarvitse etsiä varsinaisesti omaa aikaa

Ohjelmistojen tarjoama automaatio on Blomstedtille tärkeää. Hän näkee, että automaation avulla voi säästää sekä aika että rahaa. Esimerkiksi Combi Works on kasvanut viime vuosina, mutta pystynyt silti pitämään hallinnollisen henkilöstön määrän pienenä. Heillä on yksi kirjanpitäjä tilitoimistossa tekemässä kirjanpitoa ja palkanlaskentaa sekä 1,5 henkilöä talon sisällä hoitamassa laskutusta ja reskontraa.

Blomstedt on työnsä vuoksi paljon matkoilla ja sen vuoksi hän käyttääkin paljon Netvsorin mobiiliversiota. Hänen mielestään on todella näppärää, kun matkalaskut voi tehdä jo reissussa ollessa, eikä esimerkiksi laskujen tarkastamiseen tarvitse etsiä varsinaisesti omaa aikaa, vaan ne voi tarkastaa missä ja milloin vain.


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.