Yrittäjä ja sijoittaja Ilkka Lavas aloitti yrittäjäuransa 17-vuotiaana lukiolaisena. Jo armeijaiässä hän joutui ensimmäisen kerran saneeraamaan henkilökuntaa kovalla kädellä. Nyt hän muistelee tuota aikaa tärkeinä oppivuosina, joita ilman hän ei ehkä olisi nyt menestyvä, monissa yrityksissä vaikuttava kasvun tekijä.

Ilkka Lavaksella on paljon vinkkejä kasvuyrittäyyteen.

Ilkka vieraili Bisnespöytä-podcastissa, kertoi omasta yrittäjäurastaan ja antoi myös arvokkaita vinkkejä kasvuyrittäjille. Kuuntele koko podcast täältä tai ota tärkeimmät tipsit haltuun alla olevasta tiivistelmästä.

1. Mistä tietää, milloin on hyvä hetki alkaa kasvattaa yritystä?

Paljon riippuu omistajan tahtotilasta, sekä tiedosta ja tunteesta. Oma “gut feeling” määrittää sen hetken, ja se tunne syntyy ympäröivästä maailmasta ja omasta työyhteisöstä keräämäsi tiedon perusteella. Yrityksen omistajalla täytyy olla halu kasvaa. Myös yrityksen johdon ja työtiimin täytyy olla kasvumyönteisiä.

2. Yritys kannattaa perustaa tiiminä.

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on aina iso riski, joten tiiminä perustetussa yrityksessä henkilökunnan palkkaaminen ei tule ajankohtaiseksi kovin nopeasti. Kun tulee aika palkata ensimmäinen työntekijä,on leveämmät hartiat kantamassa riskiä.

3. Mittarit kuntoon.

Kun sinulla on oikeat KPI-luvut ja data niiden taustalla on validia, kertovat ne sinulle, milloin on oikea hetki sijoittaa ja milloin täytyy säästellä. Ne kertovat faktana, mitä palvelua tai tuotetta ihmiset ostavat ja millainen mainonta puree. Kun näet, mikä toimii, monista sitä.

4. Kriisi voi olla parasta, mitä sinulle yrittäjäurallasi tapahtuu.

Sen tuomat opit auttavat monessa asiassa myöhemmin urallasi. Älä siis lannistu vastoinkäymisistä, vaan yritä uudelleen.

5. Uskalla mennä epämukavuusalueellesi.

Heittäydy ja ole rohkea. Ilman rohkeutta ja uuden kokeilemista ei voi paljoa voittaakaan.

6. Toisaalta ei saa riskeerata liikaa.

Ilkka mittaa omia rajojaan ns. Sleeping pointilla. Se tarkoittaa, että olet ottanut liikaa riskiä, kun menetät yöunesi.

7. Myönnä omat heikkoutesi.

Palkkaa hyviä ihmisiä paikkaamaan omia heikkouksiasi.

8. Modernisoi toiminta.

Hanki nykyaikaiset ohjelmistot, koska ne helpottavat todella paljon asioita.

Netvisor taloushallinto-ohjelmisto säästää aikaa ja rahaa.

9. Myynnin edistämisessä kannattaa kokeilla Kaikki myy -päiviä.

Koko henkilökunta laitetaan päivän ajaksi soittamaan myyntipuheluita tai muuten kontaktoimaan potentiaalisia asiakkaita. Jokaisesta buukkauksesta maksetaan palkkio. Se kannustaa koko henkilökuntaa ja opettaa erilaista näkökulmaa asioihin. Tuotekehittäjäkin voi oppia paljon kuuntelemalla potentiaalisen asiakkaan tarpeita.

10. Ulkopuolista apua kannattaa käyttää heti alusta alkaen.

Henkilökohtainen yrittäjyyden personal trainer auttaa välttämään monia ongelmia ja opastaa eteenpäin. Se voi olla tuttu yrittäjä tai täysin vieras mentori. Isommassa yrityksessä kannattaa ottaa hallitukseen ulkopuolisia jäseniä. Kun hallituksessa istuu erilaisia osaajia, voi se toimia myös eräänlaisena advisor boardina. Hyvä hallitus vaatii ja potkii eteenpäin. Kun tiedät, että joudut selittämään tekemisiäsi muille, selkiyttää se myös omia ajatuksia. Neuvonantajia kannattaa olla sekä omalta toimialalta että toimialan ulkopuolelta. He voivat tuoda uusia näkökulmia asioihin sekä opastaa esimerkiksi rahoituksessa tai kansainvälistymisessä.

11. Valitse tarkoin yrityksen raportit.

Käytä sellaisia raportteja, jotka sekä tukevat yrityksen liiketoimintaa että tarjoavat hallitukselle kaikki sen tarvitsemat tiedot. Näin vältyt tekemästä tuplatyötä, kun hallitukselle ei tarvitse laatia erillisiä raportteja. Se lisää myös yrityksen läpinäkyvyyttä.

12. Kasvuyrityksen yksi tärkein työkalu on kassavirtalaskelma.

Sen avulla voi tehdä laskelmia ja arvioida tulevien kuukausien kassatilannetta. Netvisorista löytyy erinomainen työkalu, joka laatii kassavirtalaskelman automaattisesti.

13. Varaudu tulevaan.

Unelma tilanne olisi, että olisi puskurirahaa vuodeksi eteenpäin. Vähintään kuitenkin puoleksi vuodeksi, mikä aika suunnilleen kuluu esimerkiksi rahoituskierrokseen tai pankin kanssa rahoituksesta neuvottelemiseen.


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.