Netvisor Professional-paketti -20 % / 24 kk

Asiakas- ja myynninohjaus

Sähköinen laskutus helpottaa arkea

2 min luku | 12.9.2019
Sähköinen laskutus helpottaa arkea

Verkkolaskutuksen kuumimmat vuodet ovat nurkan takana. Näin voidaan todeta useiden verkkolaskutusta koskevien julkaisujen annista sekä verkkolaskutuksen kiihtyvästä kasvutahdista.

Vuosittain maailman markkinoilla laskuja lähetetään arviolta 550 miljardia kappaletta. Laskuista kuitenkin vain noin 10 % klikataan matkaan verkkolaskuina. Rahallisesti mitattuna verkkolaskutusbisneksen arvon katsotaan olevan noin 4,3 miljardia euroa, mutta luvun uskotaan peräti nelinkertaistuvan vuoteen 2025 mennessä. Verkkolaskutus siis yleistyy merkittävästi tulevina vuosina.

Maailman ensimmäinen sähköinen lasku syöksyi matkaan jo 1960-luvulla EDI-tekniikan saattelemana. Tämän jälkeen sähköisen laskutuksen rintamalla ei ole suuria tapahtunut, mutta reilun 10 viime vuoden aikana sen suosiossa on ollut näkyvissä orastavaa kasvua. Alkavalla vuosikymmenellä kasvun odotetaan kuitenkin räjähtävän.

Miksi kasvu tapahtuu vasta nyt?

Hinta. Syitä verkkolaskutuksen hitaaseen yleistymiseen on useita, mutta yksi selkeä este laajalle suosiolle on ollut hinta. Alkujaan EDI-tekniikka oli kallista, ja sen käyttöönotto vaati runsaasti resursseja, minkä johdosta verkkolaskutus oli vain suurempien yritysten ulottuvissa.

Tekniikka. Viime vuosikymmeninä EDI-tekniikan parempi omaksuminen sekä sähköisen laskutuksen tekniikan kehittyminen ovat mahdollistaneet verkkolaskutuksen käytön yrityskoosta riippumatta. Myös internetin laajempi saatavuus on osaltaan potkinut lisävauhtia uuteen laskutusmuotoon siirtymisessä.

Hallitus. Alkujaan yksityinen sektori oli päätekijä ajamaan kohti verkkolaskutusta. Tällä vuosikymmenellä ja erityisesti aivan viime vuosina hallitukset ovat nousseet vetäjän rooliin. Ympäri maailman maat ovat asettaneet maakohtaisia lakeja verkkolaskutuksen käytön vaatimuksille. Toistaiseksi toimet ovat koskeneet lähinnä vain B2B- ja B2G -kauppaa.

Eurooppa on verkkolaskutuksen edelläkävijä – Entä muu maailma?

Vuoden 2019 alussa Suomessa astui voimaan EU-tason direktiivi, joka antaa julkishallinnolle mahdollisuuden vaatia toimittajiltaan laskut sähköisinä. Tulevana vuonna (2020) direktiivi antaa saman oikeuden myös yrityksille.

Myös muissa Euroopan maissa, kuten Italiassa, astui kuluvana vuonna voimaan mandaatti, joka poikkeaa hieman EU:n asettamasta direktiivistä. Lain tavoitteena on erityisesti estää veronkierto, kun veroviranomaiset pystyvät seuraamaan yritysten verotietoja reaaliaikaisesti oman verkkolaskutusjärjestelmänsä kautta. Lisäksi muun muassa Saksassa, Ranskassa, Puolassa ja Portugalissa toimet verkkolaskutuksen edesauttamiseksi odottavat vuoroaan vuonna 2020.

Eurooppa on laajassa kuvassa verkkolaskutuksen käyttöönoton edelläkävijä, mutta myös muualla maailmassa sähköinen laskuttaminen on ottanut viime vuosina merkittävästi jalansijaa.

Latinalainen Amerikka

Billentiksen tutkimuksen (2017) mukaan maailman johtava verkkolaskutuksen maa löytyy Latinalaisesta Amerikasta, Meksiko. Syy löytyy maan lakikirjauksista.

Meksiko otti vuonna 2014 käyttöön mandaatin, jonka vaikutus ulottuu B2B- ja B2G -kauppaan. Mandaatissa vaaditaan kaikkia verovelvollisia yrityksiä (liikevaihto min. 12 500 dollaria) laskuttamaan verkkolaskuina. Italian tavoin Meksikon veroviranomaiset saavat yritysten verotiedot reaaliaikaisesti, ja mandaatin keskeinen tavoite onkin veronkierron kitkeminen. Tilastojen valossa tässä on onnistuttu, sillä Meksikon yrityksiltä saamat verotulot ovat nousseet merkittävästi.

Meksikon ohella Latinalaisesta Amerikasta etenkin Brasilia, Argentiina ja Chile kuuluvat myös verkkolaskutuksen edelläkävijöihin. Kaikesta maailman verkkolaskutusliikenteestä 40 % tulee Latinalaisesta Amerikasta.

Aasia

Tulevaisuudessa verkkolaskutuksen tavoitemäärien toteutumiseksi tarvitaan apuja Aasiasta. Siellä on toistaiseksi omaksuttu verkkolaskutus melko harvakseltaan Etelä-Koreaa lukuun ottamatta.

Tähän on tulossa kuitenkin muutosta, sillä esimerkiksi Kiinassa verkkolaskutuksen määrän odotetaan tuplaantuvan joka vuosi aina vuoteen 2022 asti. Myös väkirikas Vietnam kantaa kortensa kekoon asettamalla verkkolaskutuksen pakolliseksi yrityksille marraskuusta 2020 alkaen.

Tutustu verkkolaskutukseen Netvisorilla

Visma Solutions Oy

Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää Suomessa jo yli 175 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.