Netvisor ja Mustafe Muuse yhteistyöhön

Netvisor on tehnyt yhteistyösopimuksen kestävyysjuoksija Mustafe Muusen kanssa. Kaksi vuotta kattavan sopimuskauden aikana Netvisor on yksi Muusen pääyhteistyökumppaneista ja näkyy mm. hänen kilpailuasuissaan ja somekanavissaan. Yksi yhteistyön tärkeimpiä tavoitteita on yrittäjyyden ja erityisesti urheilijayrittäjyyden edistäminen.
- Meillä Netvisorilla on pitkät perinteet urheilun tukemisessa niin yksilöurheilijoiden, urheiluseurojen kuin nuorisoliikunnan osalta, aina paikallisseuroista kansalliselle tasolle. Mustafe Muuse on yksi Suomen valovoimaisimmista urheilijoista, ja on todella upeaa päästä taittamaan matkaa hänen kanssaan monipuolisen yhteistyön merkeissä, sanoo Risto Tuomikoski Netvisorin markkinoinnista.
Netvisorin ja Mustafen yhteistyö on molemmille hyvin looginen jatkumo, koska Netvisor on ollut mukana Mustafen urheilijayrittäjyydessä alusta alkaen. Hän on hoitanut yrityksensä talousasiat Netvisorilla jo 2,5 vuotta.
- Tähän oli helppo lähteä mukaan, koska ohjelmisto on todella auttanut minua yrittäjyydessäni. Yrityksen talousasiat pelottivat alkuun, mutta Netvisorilla niiden hoitaminen on ollut todella helppoa. Netvisor on kuin yksi tiimin jäsen yritykseni tukijoukoissa, Mustafe Muuse kertoo.
Mustafe ja Netvisor tulevat olemaan esillä monin tavoin tukemassa suomalaista yrittäjyyttä. Mustafelle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä osa yhteistyössä on Netvisorin Joukkuetuki-kampanja, jonka kasvona hän tulee näkymään tänä syksynä. Netvisor jakoi viime vuonna 70 000 euroa lasten- ja nuorten urheiluharrastusten tukemiseen. Kampanja jatkuu tänä vuonna.
- Omien kokemusteni vuoksi minulle on tärkeää, että lapsille ja nuorille tarjotaan mahdollisuus harrastaa urheilua taustoista ja kotipaikasta riippumatta. Joukkuetuki on mielestäni erittäin hieno tapa tukea lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia.
Yhteistyöstä lisää kertovat:
Risto Tuomikoski [email protected] ja
Mustafe Muuse [email protected]