Taloushallinnon trendit 2025
Vuosi 2025 on taloushallinnossa asiakkaiden valveutuneisuuden, tekoälykokeilujen ja tuleviin viranomaisvelvoitteisiin valmistautumisen vuosi.
Taloushallinnossa tapahtuu nyt merkittäviä muutoksia. Asiakkaat ovat yhä valveutuneempia ja vaativampia. Varsinkin nuorempi yrittäjäkunta on hyvin tietoinen automaation ja tekoälyn tuomista mahdollisuuksista ja sen vuoksi he odottavat kustannustehokkaita ratkaisuja ja asiantuntijuutta liiketoiminnan kehittämiseen.
Automaation arvon sanallistaminen
Palveluiden ja ohjelmistojen tuottajille tämä tarkoittaa tarvetta vakuuttaa kaikki asiakkaat automaation hyödyistä ja sen lisäämisestä liiketoimintaprosesseihin. Uhkana nimittäin on, että osa niin tilitoimistoista kuin asiakasyrityksistä joutuu lopettamaan toimintansa jo lähivuosina, koska heillä ei ole valmiuksia sopeutua uuteen maailmaan.
Automaation hyödyt on osattava sanallistaa niin, että uudistusvastaisinkin yrittäjä ymmärtää ne. Tämä trendi haastaa palveluntuottajia korostamaan automaation konkreettisia arvoja.
Tekoälyn ja automaation voima
Tekoäly on tullut jokapäiväiseksi osaksi työelämää viimeistään kuluneen vuoden aikana. Työntekoa tehostetaan monin tavoin tekoälypohjaisille ratkaisuilla.
Meillä Netvisorilla tämä näkyy siten, että satsaamme yhä enemmän resursseja automaation kehittämiseen. Vuosi 2025 tulee jäämään asiakkaidemme muistiin ensimmäisten konkreettisten tekoälykokeilujen kautta.
Emme vielä tiedä, mihin kaikkeen nyky- tai varsinkaan tulevaisuuden teknologia kykenee, mutta juuri sen vuoksi meidän täytyy tehdä kokeiluja. Tekoälyllä pyrimme ainakin luomaan ratkaisuja, jotka antaisivat asiakkaalle talousvinkkejä heidän omien lukujensa pohjalta. Esimerkkinä tästä ovat kassavirtaan pohjautuvat kokeilut, joiden kautta pyrimme tuomaan lisäarvoa yritysasiakkaalle.
Aikaa asiakkaalle
Automaation hyödyt näkyvät jo selvästi taloushallinnon rutiinitehtävissä, mutta vuonna 2025 on aika tuoda se mukaan myös tavallisiin asiakaspalvelutilanteisiin. Vuoden 2024 aikana teettämissämme tutkimuksissa on korostunut yksi asia; yritysasiakkaat kaipaavat henkilökohtaista palvelua. Mitä enemmän tilitoimistossa kyetään automatisoimaan, sitä enemmän voidaan antaa henkilökohtaista palvelua.
Tässä tulemme tilitoimistojen ja ohjelmistotoimittajien yhteiseen intressiin, joka on monipuolinen taloushallinnon palvelukokonaisuus. Tavoitteemme on saada kotimaiset yhtiöt johtamaan omaa liiketoimintaansa systemaattisesti ja sitä kautta menestymään ja hyödyttämään koko yhteiskuntaa.
Asiantuntijuuden merkitys kasvaa
Taloushallinnon ammattilaisten osaamisvaade kasvaa vuosi vuodelta. Täytyy hallita substanssi, ohjelmistot, konsultointi ja yhä tiheämmin muuttuva lainsäädäntö. Kun ohjelmistot tekevät jo suuren osan perustehtävistä, jää asiantuntijalla myös aikaa itsensä kehittämiseen ja asiakkaan kysymyksiin vastaamiseen.
Palvelun luonne muuttuu, kun tekoäly hoitaa rutiinit. Kirjanpitäjän pitää jatkossa olla paljon sosiaalisempia, sillä entistä isompi osa ajasta kuluu asiakkaan kanssa kommunikointiin, liiketoiminnan tukemiseen ja kumppanina olemiseen.
Palvelun luonne muuttuu, kun tekoäly hoitaa rutiinit
Tällä hetkellä kirjanpitäjien koulutuksessa painottuu ohjelmisto-osaaminen, mutta jo lähitulevaisuudessa asiantuntijaosaamisen tarve vahvistuu. Tämä näkyy jo nyt auki olevissa tilitoimistojen työpaikoissa. Taloushallinnon asiantuntijoita haetaan enemmän kuin kirjanpitäjiä.
Tilitoimistojen tulisi ottaa tässä isompaa roolia tarjoten syvempiä ja monitasoisempia palveluita asiakkailleen.
Yksi ensi vuonna konkretisoituva esimerkki tällaisesta palvelusta on ESG- eli kestävyys ja vastuullisuusraportointi. Se ei vielä vuonna 2025 ole pakollinen pk-yrityksille, mutta niille tulee vaateita toimitusketjun isommilta asiakkailta, joille ESG-raportointi tulee ensi vuonna pakolliseksi. Aiheesta tullaan ainakin kyselemään luottokumppaneilta, joten toivottavasti tilitoimistoissa on valmiudet vastata asiakkaiden kysymyksiin.
Digitalisaatio laajenee
Digitalisaatio laajenee lähivuosina taloushallinnon kentällä. Vuonna 2025 ei vielä ole tulossa merkittäviä vaateita verottajan tai valtionhallinnon suunnalta, mutta niihin on tärkeä alkaa jo valmistautua.
Ohjelmistotaloissa tuleviin viranomaisvaateisiin valmistaudutaan jo kovaa vauhtia.
Rakennamme digiyhteiskuntaa yhdessä viranomaisten kanssa ja ensimmäiset sykäykset esimerkiksi kuittien digitalisointiin tullaan näkemään ensi vuoden lopulla, vaikka e-kuittisäännös onkin tulossa vasta 2027.
Tilinpäätöksen IFRS-standardi otetaan Suomessa käyttöön vuoden 2026 alussa, joten siihen on valmistauduttava jo ensi vuonna. Muita lähivuosien digihankkeita ovat verkkolaskustandardi ja hankintasanomien digitalisointi.
Rakennamme digiyhteiskuntaa yhdessä viranomaisten kanssa
Väistämätön muutos on integraatioiden tarpeen kasvu. Etenkin toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönotto pienissä yrityksissä lisääntyy. Positiivista tässä kehityksessä on, että asiakkaiden taloushallinnon reaaliaikaisuus lisääntyy, kun ohjelmistot on integroitu ja tieto kulkee automaattisesti.
KYC- Rahanpesulain toteuttamisessa toivottavasti päästää tilitoimistoissa jo huomattavasti parempaan kattavuuteen kuin tänä vuonna. Nyt isommat tilitoimistot hoitavat velvoitteensa hienosti, mutta alan iso massa ei edelleenkään toimi alaa velvoittavan lain mukaan.
Konsolidaatio hyödyttää asiakkaita
Tilitoimistokentän konsolidoituminen jatkuu. Kuten edellä jo ennakoimme, kaikki eivät pysy kehityksen kelkassa, joten niiden kohtalo on joko lopettaa tai myydä liiketoimintansa isommille. Suurempien toimijoiden merkitys alalla kasvaa, kun asiakkaat vaativat automaation ja tekoälyn hyödyntämistä.
Meidän mielestämme konsolidaatio tulee hyödyttämään asiakkaita, sillä suuremmat tilitoimistot pystyvät tarjoamaan kattavampia palveluita. Tulevaisuuden tilitoimistoissa painottuu kyky pysyä mukana automaation ja digitalisaation kehityksessä.
Tilitoimistot, ottakaa isompaa roolia asiakkaidenne arjesta. Antakaa suomalaisille yrityksille paremmat edellytykset kasvaa
Vuosi 2025 on murroksen aikaa taloushallinnossa. Se vaatii kykyä sopeutua ja hyödyntää tarjolla olevia teknologisia ratkaisuja. Palveluntuottajille tämä tarkoittaa uuden oppimista ja innovaatioiden omaksumista osaksi liiketoimintaa, jotta voidaan vastata tulevaisuuden asiakastarpeisiin ja pysyä kilpailukykyisinä markkinoilla.
Tilitoimistot, ottakaa isompaa roolia asiakkaidenne arjesta. Hyödyntäkää ohjelmistojen mahdollisuuksia budjetoinnissa ja ennustamisessa. Antakaa suomalaisille yrityksille paremmat edellytykset kasvaa. Sitä meidän yhteiskuntamme tarvitsee.