Suurissa yrityksissä talouslukujen on oltava ajantasalla ja niistä on pystyttävä raportoimaan nopealla aikataululla. Netvisorista ajantasaiset raportit saa heti ja lukujen taakse on helppo porautua, mikä nopeuttaa tilitoimiston vastausaikaa asiakkaalle.

Tilitoimisto Aallon Group

Aallon Group on listautunut, kasvava tilitoimistoalan yhtiö. Se kasvaa sekä orgaanisesti että yritysostoilla ja toimii tällä hetkellä jo valtakunnallisesti, kymmenellä paikkakunnalla. Henkilökuntaa yhtiössä on runsaat 350. Aallon asiantuntijat palvelevat monipuolisesti erilaisia yrityksiä, joiden koko vaihtelee yhden hengen toiminimistä aina useita satoja henkilöitä työllistäviin pörssiyhtiöihin.

Aallon Group näkee suuremmat yhtiöt muiden asiakasyritysten ohella houkuttelevina toimijoina ja on siksi perustanut erityisen suurasiakastiimin Helsingin alueyhtiöön. Tilitoimisto palvelee edelleen suurasiakkaita myös muissa alueyhtiöissään.

Tilitoimiston suurasiakkaissa on monenkokoisia ja monia toimialoja edustavia yrityksiä. Suurimpien asiakkaiden liikevaihto liikkuu miljardiluokassa, pienemmässä päässä liikevaihto on noin viisi miljoonaa.

– Olemme tilitoimistona saavuttaneet sellaisen kokoluokan, että meidän on mahdollista palvella suurasiakkaita laadukkaasti ja monipuolisesti. On hienoa, että tässä tiimissä pystymme keskittymään isoihin yrityksiin ja tarjoamaan juuri heidän tarvitsemaansa erityisosaamista, sanoo Aallon Groupin Helsingin alueyhtiön Netvisor liiketoiminnan johtaja Virva Saarinen.

Kattavaa taloushallinnon osaamista

Suuryrityksissä peruskirjanpidon on hoiduttava tehokkaasti ja reaaliajassa, jotta raportointi pysyy ajantasaisena ja antaa näkymän myös tulevaisuuteen. Virva Saarisen mukaan Netvisor taloushallinto-ohjelmisto toimii erinomaisesti suurasiakkaiden palvelussa.

– Suuremmissa yrityksissä aikataulut ovat tiukat ja vastausaika lyhyt. Pörssiyhtiöissä myös muutoksia voi tapahtua nopeasti, joten tilitoimistossa on pystyttävä reagoimaan vauhdilla. Netvisorista raportit saa nopeasti ulos, mikä helpottaa tilitoimiston painetta, Saarinen kertoo.

Netvisorin kanssa ei ole vielä tullut vastaan ohjelmistoa, jota ei olisi voinut liittää

Netvisorin mittava automaatio ja helppo integroitavuus muihin ohjelmistoihin vapauttavat taloushallinnon asiantuntijan tekemään suuryritysten edellyttämää syvällisempää analyysiä lukujen pohjalta.

– Netvisoriin on todella jouhevaa tehdä integraatioita. Se on suuri hyöty, kun on jo todella monta rajapintaa valmiina. Lisäksi Netvisorilla on kumppanit, joiden kanssa on helppo rakentaa tarpeen tullen myös uusia integraatioita. Asiakkaalle ei voi sanoa, ettei onnistu. Netvisorin kanssa ei ole vielä tullut vastaan ohjelmistoa, jota ei olisi voinut liittää, Virva Saarinen kertoo.

Netvisorin yhteiskäyttöisyys tuo joustoa

Virva Saarisen mukaan Netvisoria on helppo oppia käyttämään. Ohjelmiston käyttöönotto ei siis ole pitkällinen ja raskas prosessi, vaikka tiedonsiirrossa ja asetusten luomisessa oma aikansa meneekin. Lisäksi Netvisorin etuihin voidaan laskea pitkälle viety automaatio sekä monipuoliset mobiilipalvelut.

– Netvisor mobiilisovellus on asiakkaidemme mieleen ja osa käyttäjistä käyttääkin mobiilisovellusta ainoana sovelluksena. Esimerkiksi yrityskäyttäjälle se tarjoaa nopealla vilkaisulla tärkeimmät talousluvut, Saarinen sanoo.

Netvisor mobiilisovellus on asiakkaidemme mieleen ja osa käyttäjistä käyttääkin mobiilisovellusta ainoana sovelluksena

Keskisuurissa ja suurissa yrityksissä taloushallinnon tehtävät on usein jaettu yhtiön sisäisen talousosaston ja tilitoimiston kesken. Työnjaossa hyvin yleistä on, että pääkirjanpito on ulkoistettu. Netvisorin valttina on, että sen avulla työnjaon voi tehdä yhtiökohtaisesti.

– Isoissa yrityksissä on usein oma talousjohtaja, ehkä talouspäällikkö ja -assistenttikin. Usein työnjako on se, että talousjohtaja raportoi ja seuraa lukuja ja me tilitoimistossa huolehdimme, että kirjanpidon luvut ovat oikein. Netvisorissa on hienoa, kun työtä voi jakaa ihan miten itse haluaa, Saarinen kiittelee.

Netvisorin etuihin kuuluu myös se, että siinä on pankkiliikenne sisällä. Se mahdollistaa, että reskontratiimi voi toimia talon sisällä. Netvisorista näkee suoraan, mitä laskuja tulee, mitä menee ja myös maksaminen on omissa käsissä. Toisaalta tilitoimisto voi tuurata reskontraa helposti esimerkiksi lomien aikana.

Aallon Group

Aallon Group tukee asiakkaita kasvussa

Yrityksen kasvaessa kasvavat samassa suhteessa myös taloushallintoon kohdistuvat vaatimukset ja tarpeet. Aallon Group tarjoaa kasvaville yrityksille myös talousjohtajapalveluita siinä vaiheessa, kun oman talousjohtajan palkkaaminen ei vielä ole ajankohtaista, mutta tiettyjä CFO-palveluita kuitenkin jo tarvitaan.

Virva Saarisen mukaan tavanomainen talousjohtajapalveluita käyttävä yritys on kooltaan noin 1-4 miljoonaa liikevaihtava pk-yritys. He tarjoavat eri tasoisia palvelupaketteja erilaisiin tarpeisiin.

– Eri kokoiset ja eri toimialojen yritykset tarvitsevat erilaisia raportteja. Siksi meillä on tarjolla useita paketteja, joihin sisältyy eri määrä raportointia, Saarinen kertoo.

Netvisorin ohjelmistokumppaneista löytyy laaja valikoima BI:iin ja raportointiin erikoistuneita, eri toimialoille sopivia ratkaisuja, osa jopa valmiiksi integroituna.

Lue lisää Netvisorista suuryrityksille >>


Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.