Cape Economy on taloushallinnon asiantuntija, joka tarjoaa asiakkailleen kirjanpito- ja palkkahallintopalveluita sekä konsultointia. Netvisor nopeuttaa ja helpottaa huomattavasti Cape Economyn asiantuntijoiden työtä. Kattava taloushallinnon ohjelma kasvaa aina asiakasyrityksen mukana.

Cape Economy on perustettu vuonna 2012. Tällä hetkellä yrityksellä on toimipisteet Karjaalla ja Helsingin Lauttasaaressa. Asiakaskunta koostuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä erilaisilta toimialoilta. Asiakkaita palvelee monipuolisella ja laadukkalla osaamisella varustettu reilu 10 hengen tiimi. 

– Olemme olleet mukana todella monen yrityksen kasvutarinassa. Välitämme aidosti asiakkaidemme yrityksistä ja haluamme auttaa heitä kasvamaan, painottaa Cape Economylla taloushallinnon ammattilaisena työskentelevä André Udd

– Palvelemme asiakkaitamme todella nopeasti. Meidän etumme muihin toimijoihin verrattuna on se, että palvelemme sujuvasti kolmella eri kielellä – suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, Udd jatkaa. 

Kaikki tarvittava yhdessä ohjelmassa

Cape Economy on käyttänyt Netvisoria aivan toimintansa alusta saakka. Vuonna 2015 yrityksestä tuli myös virallinen Netvisor-kumppani.

– Tutustuimme Netvisoriin oikeastaan yhden asiakkaamme kautta. Huomasimme, että tämähän on hyvä ohjelma. Totesimme, että ehkä pystysiimme rakentamaan oman liiketoimintamme juuri tämän ohjelman ympärille, Udd muistelee. 

– Niin me sitten teimme. Työskentelemme pelkästään Netvisorissa, Udd summaa. 

“Ei tarvitse olla IT-ekspertti”

Käytännön työssä Netvisor tekee Cape Economyn asiantuntijoiden arjesta monin tavoin helpompaa. Erityisesti erilaiset integraatiomahdollisuudet helpottavat työtä merkittävästi. Netvisor saa kiitosta myös helppokäyttöisyydestään. 

– Integraatioiden avulla pystymme antamaan asiakkaillemme esimerkiksi reaaliaikaisia raportteja nopeammin. Ei myöskään tarvitse olla IT-ekspertti, että Netvisoria osaisi käyttää. Mobiilisovellus auttaa esimerkiksi monia asiakasyrittäjiämme päivittäisissä hallinnollisissa asioissa, Udd kuvailee. 

– Suosittelemme kyllä Netvisoria ihan kaikille ja alusta lähtien sen takia, että se palvelee sekä pienempiä että isompia yrityksiä. Kun yritys kasvaa, palvelupaketteja on helppo päivittää. Netvisor säästää paljon aikaa yrittäjiltä, Udd kiteyttää. 


Anni Oksanen työskentelee Netvisorin markkinoinnissa. Vankka kokemus B2B-maailmassa on paljastanut, että yritysten sisältä löytyy monia tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi.