logo-Artboard 3

Laskujen jaksottaminen useammalle kuukaudelle on työläs ja aikaa vievä osa kirjanpitoa. Siksi monet asiakkaamme ovatkin toivoneet jaksotustyökalua ostolaskujen lisäksi myös myyntilaskuille. Tänä kesänä toive on toteutettu ja myös myyntilaskujen jaksottaminen on nyt mahdollista Netvisorissa.

Laskujen jaksottaminen onnistuu Netvisorin uudella työkalulla helposti.

Lähes puolet Netvisor-asiakkaista on jo käyttänyt ostolaskujen jaksotustyökalua. Myyntilaskujen jaksotusmahdollisuuden myötä tuhansien kirjanpitäjien ja reskontranhoitajien työ helpottuu entisestään.

Käsityön määrä vähenee

Muun muassa projektityötä tekevissä ja kuukausimaksullista palvelua myyvissä yrityksissä laskujen jaksottaminen on tuttu ongelma. Asiakasta laskutetaan usein esimerkiksi kolmen kuukauden välein, mutta kirjanpitoon tulot täytyy kirjata kuukausittain. Aikaisemmin laskun jaksottaminen kirjanpitoon oikeille kuukausille on täytynyt tehdä käsin; luoda ensin alkuperäisen tositteen kumoava tosite ja sen jälkeen uudet jaksotustositteet, joissa laskun summa on jaettu valituille jaksotuskuukausille.

Nyt tämä monivaiheinen prosessi on Netvisorissa automatisoitu ja sen pystyy hoitamaan muutamalla klikkauksella. Samalla automatiikka luo jaksotuksen yhteydessä seurantakohteen. Jaksotustositteille on järjestelmässä myös määritelty valmiiksi oma oletustili, jonka pääsee halutessaan muuttamaan.

Laskujen jaksottaminen mahdollista myös riveittäin

Uudistuksen yhteydessä sekä osto- että myyntilaskuille on rakennettu myös mahdollisuus jaksottaa laskuja riveittäin. Jos yritys esimerkiksi laskuttaa samalla laskulla kuukausimaksullista palvelua kolmen kuukauden ajalta ja joitakin yhdelle kuukaudelle kohdistuvia palveluita, kuten konsultointia tai koulutusta, voi kyseiseltä laskulta jaksottaa nyt vain yhden rivin. Aiemmin jaksotustyökalu on jaksottanut automaattisesti koko laskun, minkä vuoksi tällaiset laskut on täytynyt jaksottaa käsin.

Laskutusosion kehitystyö jatkuu edelleen ja lähiaikoina on luvassa lisää uudistuksia. Jaksotustoiminnallisuuteen liittyen kesän aikana on tulossa seurantakohteet-raportille myynnin ja oston jaksotusten kohteet omille välilehdilleen, jaksotusten seurantakohteet näkyviin tase-erittelyyn sekä seurantakohteiden nimien muokkausmahdollisuus.

Jos sinulla ei vielä ole Netvisoria, tutustu tarkemmin sen laskutusominaisuuksiin.

Myyntilaskun jaksottamisohjeet Netvisor-käyttäjille löytyvät täältä.


Jani Korhola työskentelee tiiminvetäjänä Visma Solutionsin taloushallinnon ratkaisun Netvisorin tuotekehityksessä ja uskoo, että oikeanlaisella tekemisellä on mahdollista saavuttaa ihmeitä.