Netvisor Joukkuetuki mahdollisti unelmien toteuttamisen – kokemuksia tuen saajilta

Netvisor Joukkuetuki on tuonut merkittävää apua suomalaisille urheiluseuroille ja joukkueille ja tukea jaetaan myös tänä vuonna!
Netvisor Joukkuetukea jaettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Jaettava summa oli 70 000 euroa ja sitä sai 35 joukkuetta. Kysyimme kolmen tuen saaneen joukkueen kokemuksia siitä, miten tuki on vaikuttanut heidän toimintaansa ja millaisia unelmia se on auttanut toteuttamaan.
Dream Team Cheerleaders Wondercats: Ulkomaanmatka loi ikimuistoisia kokemuksia
Cheerleading-joukkue Wondercats sai tukea ulkomaanmatkaansa Ruotsin Helsingborgiin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Joukkueessa harjoitteli 20 nuorta, ja kisamatka oli monille ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vanhempia.
”Joukkue sai upean ja ikimuistoisen kisamatkan Ruotsiin!” kertoo joukkueenjohtaja Tiia Laakso. Matka tehtiin yhdessä toisen seuran joukkueen kanssa, ja kokemus tiivisti sekä joukkueen sisäistä että seuran joukkueiden välistä yhteishenkeä.
Tuen merkitys oli erityisen suuri, sillä kisamatkan kokonaiskustannus oli noin 8200 euroa.
”Kokemus oli monille urheilijoille ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vanhempia ja loi heille itsevarmuutta ja luottamuksen tunnetta”, Laakso kuvaa matkan vaikutuksia.
”Monille tämä Cheerleadingin Pohjoismaiden mestaruuskilpailu on ainutkertainen kokemus, joka säilyy muistoissa”, hän jatkaa.
Saimaan Muodostelmaluistelijat: Tuki mahdollisti osallistumisen pääkilpailuihin
Etelä-Karjalan alueella toimiva Saimaan Muodostelmaluistelijat ry haki 2000 euron tukea kolmen kilpailevan joukkueensa kilpailukustannuksiin. Seura, jossa harjoittelee yhteensä noin 110 luistelijaa, tarvitsi apua erityisesti pitkien kisamatkojen rahoittamiseen.
”Joukkueet pääsivät osallistumaan kauden pääkilpailuihin Seinäjoella ja Turussa. Se oli hieno mahdollisuus”, kertoo seuran puheenjohtaja Outi Pikkusilta.
Yksi merkittävimmistä kilpailuista oli Seinäjoen kilpailut, johon osallistuminen maksoi kolmelle joukkueelle yhteensä noin 12 000 euroa matka- ja majoituskustannuksina. Netvisor Joukkuetuki auttoi merkittävästi näiden kustannusten kattamisessa.
”Kilpailumatkoissa kustannuksia nostaa erityisesti pitkä välimatka. Netvisorin Joukkuetuki mahdollisti kisoihin osallistumisen. Ilman sitä olisi ehkä pitänyt jättää jotain kisoja käymättä”, Pikkusilta toteaa.
Kilpailumatkat ovat tärkeitä oppimiskokemuksia: ”Se on hyvin opettavaista ja tärkeä osa lajia. Sitä ei ymmärräkään miten paljon nuoret tykkää joukkueena toimimisesta. Se on se lajiin suola.”
Janakkalan Jehut: Tuki levisi koko seuran hyväksi
Janakkalan Jehut sai 4000 euron tuen, jonka seura päätti jakaa koko toiminnan kesken maksimaalisen hyödyn saavuttamiseksi. Tuki kosketti sählyjoukkueita, lasten harrastekerhoja sekä uutta jalkapallojoukkuetta.
”Tuki päätettiin jakaa koko seuran toimijoiden kesken, jotta pienen kylän seurassa hyötyjiä tulisi läpinäkyvästi mahdollisimman paljon”, kertoo seuran rahastonhoitaja Janne Punkari.
Konkreettisesti tuki mahdollisti muun muassa lasten harrastekerhojen tarjoamisen ilmaiseksi ja auttoi maksamaan ohjauspalkkiot paikallisille nuorille kerhojen vetäjille.
”Olemme pienenä ja paikallisena seurana todella kiitollisia meille osoitetusta tuesta”, Punkari kiittelee.
”Toiminta pyörii pitkälle paikallisten puuhamiesten ja -naisten toimesta ja on hienoa kyetä tarjoamaan paikallisille lapsille, nuorille ja aikuisille harrastusvaihtoehtoja kohtuullisilla kuluilla.”
Yhteinen nimittäjä: Tuki mahdollisti unelmat
Kaikkien kolmen joukkueen kokemuksissa näkyy sama teema – Netvisor Joukkuetuki mahdollisti sellaisia kokemuksia ja osallistumisia, jotka muuten olisivat jääneet haaveiksi. Kustannusten jatkuva nousu on haastanut urheiluseurojen toimintaa, ja ulkopuolinen tuki on välttämätöntä laadukkaan harrastustoiminnan ylläpitämiseksi.
Cheerleading-joukkueen Laakso nostaa esiin myös lajin tunnettuuden haasteen.
”Cheerleading on lajina monille lahjoittaja- ja sponsoritahoille kovin tuntematon. Siksi tämä luo uskoa siihen, että lajimme voi saada myös tukea ja sponsoreita jatkossakin.”
Netvisor Joukkuetuki on osoittanut, miten merkittävän eron suhteellisen pieni taloudellinen tuki voi tehdä nuorten urheilijoiden elämässä. Se ei ole vain rahallista apua – se on investointi nuorten tulevaisuuteen, joukkuehengen rakentamiseen ja elämänmittaisiin muistoihin.
Uusi haku alkaa 6.10.2025
Netvisor Joukkuetukea jaetaan myös tänä vuonna ja jaossa on 70 000 euroa lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen. Haku käynnistyy 6.10.2025 ja tukea voivat hakea Netvisorin asiakasjoukkueet. Tarkista seurasi taloudenhoitajalta, oletteko te oikeutettu hakemaan Netvisor Joukkuetukea.