Netvisor Kasvuohjelmassa tarkoituksemme on jatkuvasti kehittää tilitoimistojen toimintaa, jotta työnteko olisi mukavampaa, palvelu laadukkaampaa ja nähty vaiva arvokkaampaa. Kaikki osapuolet tyytyväisempiä, näin tiivistetysti. Kasvuohjelman kokonaisuutta tukemaan luotiin Tilitoimiston Terveystarkastus, jota avasin aiemmassa kirjoituksessa.

Tilitoimiston terveystarkastus luo pohjan kehittämiselle.

Missio Netvisor Kasvuohjelmassa on suuri: arvokkaan, modernin ja merkityksellisen tilitoimisto-työn kautta parempaa apua suomalaisille yrityksille, jotta Suomen talous kasvaa ja synnyttää uusia menestystarinoita. Vuoden voisi ikään kuin mieltää tilitoimiston ohjelmistopäivitykseksi, jossa vanhentunut käyttöjärjestelmä päivitetään nykyaikaan ja viritetään tulevaisuusorientoituneeksi.

Tätä tavoitetta kohti mennään kattavalla työkalupakilla: työpajat, sparraukset, apumateriaalit, keskustelufoorumit, valmennukset ja talli-ajattelu. Mutta pelkkä luennointi tai keskustelu itsessään ei riitä. Täytyy tehdä asioita, synnyttää muutosta ja vaalia kokeilukulttuuria. Toteankin aina uusille ohjelmaan osallistujille, että tärkein työ tapahtuu meidän kanssakäymisen ulkopuolella. Osana arkea, osana toimiston johdon työtä. Ja siinä usein onkin ensimmäinen pulmamme: mistä aikaa tärkeälle tulevaisuustyölle?

Talli-ajattelusta kertoo enemmän Kasvuohjelmassa mukana olevan Aboma Controlin toimitusjohtaja Ann Boman Bisnespöytä-podcastissa.

Oman toimiston pisteyttäminen

12 kuukautta kestävään ohjelmaan uusin tulokas on “Tilitoimiston Terveystarkastus”. Kyseinen tarkastus toteutetaan vuoden alussa lähtötilanteen kartoittamiseksi. Näin varmistetaan että apu suuntautuu suoraan kipukohtiin. Vuoden jälkeen sama toteutetaan uudelleen jotta näemme, miten olemme tilitoimistona kasvaneet. Tarkastus käsittelee seitsemää teemaa: hinnoittelu, teknologia, markkinointi, asiakashuolenpito, myynti, johdon työ ja tilitoimiston työ.

Ensimmäisessä Tilitoimiston terveystarkastusta käsitelleessä tekstissäni totesin, että tilitoimistojen ongelmat eivät ole uniikkeja. Tämä olettama ja uskomus on pelkästään vahvistunut, kun on nähnyt kymmenittäin tilitoimistojen itsearviointeja. Sama kaava ja samat ongelmat toistuvat. Jos käsittelemme vain tarkastuksen pääkategorioita eikä yksittäisiä alakysymyksiä, niin ongelmat kumpuavat useimmiten johdon työstä, asiakashuolenpidosta (tai sen puutteesta) ja hinnoittelusta.

Ihmettelin, miten olemme vielä hengissä vastatessani kysymyksiin.

Tämä uusi työkalu luotiin, jotta pääsemme havainnollistamaan selkeästi toimialan muutosta ja toteuttamaan vertailuja. Se kertoo meille hyvin selkeästi, mikä erottaa huiput keskitasosta, tarjoten samalla heikommat pisteet saaneille tukea ja neuvoja. Samalla se myös tuo osallistujien tietoisuuteen uusia näkökulmia tai toimintatapoja maailmalta, joita Suomessa vielä harvat hyödyntävät.

Tarkastuksen täyttäminen on ollut monelle silmiä avaava kokemus. Tuon vartin aikana toimisto saa paljon uusia ideoita, näkee oman tekemisensä uudessa valossa ja ymmärtää laajemmin, mitä isossa kuvassa tapahtuu.

Tilitoimistot ja koko toimiala ei vain sähköisty tai digitalisoidu, vaan muutos on paljon moniulotteisempaa. Teknologia on se perusolettama, lähtökohta, jonka pitää olla kunnossa ennen muita asioita. Lainatakseni yhtä tarkastuksen täyttänyttä toimistoa: “Ihmettelin, miten olemme vielä hengissä vastatessani kysymyksiin.”

Niin sparraajalle kuin sparrattavallekin Tilitoimiston Terveystarkastus tarjoaa helpon ja suoraviivaisen tavan hahmottaa lähtötilanne, heikkoudet ja vahvuudet. Emme lähde kehittämään tekemistä epätietoisuudessa, vaan selkein, perustelluin askelin.

Netvisor Kasvuohjelma tukena

Jos kiinnostuit tilitoimiston terveystarkastuksesta, ilmoittaudu mukaan Netvisor Kasvuohjelmaan. Kyseisen polun on marssinut läpi jo lähes sata suomalaista tilitoimistoa. Ilmoittautuminen on nyt auki helmikuussa 2021 aloittavaan ryhmään, jossa etenemme luonnollisesti olosuhteita mukaillen.

Kaksi uusinta ryhmäämme ovat jo aloittaneet etänä, vaikka aiemmin toteutimme kaiken Taloushallintoliiton tiloissa. Ei se sen vaikeampaa ole. Tule mukaan ja varmista paikkasi tulevaisuuden menestyjien joukossa. Tätä tekstiä julkaistaessa paikkoja uusimpaan ryhmään on vielä hyvin tarjolla.

Tutustu tarkemmin Netvisor Tilitoimistojen kasvuohjelmaan.


Petteri Rantamäki työskentelee tilitoimistojen kehittämisen parissa. Petterin intohimona on liiketoiminnan muutos, rohkeasti uuden kokeileminen ja jatkuva oppiminen, joka näkyy otteessa kehitykseen.